lauantai 16. kesäkuuta 2012

Se toinen Lumikki

Noniin, kuten lupasin, kävin katsastamassa tuon toisen Lumikin vaikkakin päivän myöhässä koska taisin edellisessä merkinnässä puhua että olisin mennyt katsomaan sitä perjantaina.


LUMIKKI JA METSÄSTÄJÄ on nyt sitten se toinen tämän vuoden Lumikista kertova elokuva ja vaikka kuinka yritin itselleni uskotella, niin kyllä se Mirror Mirror oli näistä Lumikeista parempi. Nyt jos haluat säilyttää uskosi elokuvan hyvyyteen etkä sitä vielä ole nähnyt niin kehotan lopettamaan lukemisen jo tähän pisteeseen. Tuleva teksti ei ole kovinkaan imartelevaa.. Ei ainakaan pidemmän päälle.

Elokuvan ensimmäinen kymmenenminuuttinen lupaili elokuvalta paljon; tykkäsin tunnelmasta ja olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt. Uskoni elokuvaan alkoi pikkuhiljaa kasvaa, vaikken kollegani puheista huolimatta jaksanut odottaa ihmeitä. Ensimmäinen kolahdus saatiin kyllä jo noiden ensiminuuttien aikana kun ajatukseni lähti harhailemaan Sormusten herran suuntaan ja siitä tuskin tarvitsee alkaa syyttämään armotonta faniuttani kyseistä elokuvasaagaa kohtaan. 
Mutta olin silti positiivisella mielellä. Ja sitten maa lähti jalkojeni alta kun minun suuresti rakastamani näyttelijätär (mikä?) Kristen Steward ilmestyi kuvaan. Tuo Twilighteista tuttu neitonenhan on jollakin ihmeen ilmeellä päätynyt tämän elokuvan pääosan esittäjäksi eli itse Lumikiksi.

Elokuvassa on oikeasti todella hyviä elementtejä, perustuuhan se nyt samannimiseen kansansatuun. Olin valmis tunnustamaan rakkauttani siinä vaiheessa kun ritarit karauttivat hevosillaan pitkin mäkijä ja mantuja. Olin sulaa vahaa kun kaunis, valkoinen peura/hirvi/mikä lie asteli kuvaan (vaikken ymmärräkään sen pointtia noin elokuvan tarinallisesti). Mutta sitten kun aletaan luetella näitä juttuja, joita en vain pystynyt ostamaan. Ja niitähän elokuvassa riitti liiaksikin. 

Ensinäkin Kristen Steward, tuo yhden ilmeen ihme jota hädintuskin pystyy sanomaan näyttelijättäreksi. En ymmärrä miten se on päätynyt tarinallisesti tämän tasoisen elokuvan pääosaan. Ilme on sama istui se sitten tyrmässä, oli tulla peikon lahtaamaksi, pakenee naisten kanssa veneille, tapaa lapsuuden parhaan ystävänsä (=rakkautensa), tekee kuolemaa, makaa kuolleena, rohkaisee ritareita taistoon, ratsastaa sotaan, tappaa äitipuoltaan.. Tai kruunataan kuningattareksi. Mitä se tunteiden ilmaisu on? Koskaan kuullutkaan.
Nainen on tosin parhaimmillaan niissä kuvissa, joissa tuon suuta ei näy. Yksikin avonainen suu vielä ja revin tukan päästäni.

Sitten, koska kaikki tietävät fiilikseni Kristenistä, siirrytään naiseen jolta odotin enemmän; paha kuningatar eli Charlize Theron. En ole liiemmin kyseisen näyttelijän elokuvia nähnyt, mutta tuon esittämän hahmon mahtipontisuus, kauneus ja valta saivat minut toivomaan jotain ihan muuta mitä sitten sain vastaani. Nainen oli uskottava niin kauan kun tuo piti suunsa kiinni; miksi ihmeessä kaikki käskyt pitää huutaa? Entä miksi kaikkia sanoja pitää venyttää niin että käskyt kuulostavat entistä naurettavammilta? Ei niin mitään käryä. Kuningatar oli kyllä parempi kuin Julia Robertsin kuningatar Mirror Mirrorissa, jos näitä nyt voi mitenkään verrata kun toinen tehtiin selvästi kieli poskessa ja toinen turhan vakavissaan. Saatte itse päättää kumpi on kumpi.

Noh. Thoriahan me sitten saatiin onneksi katsella Chris Hemsworthin oltua edes astetta kovempi metsästäjämies. Ei hänkään onnistunut tekemään minuun ihan samanlaista vaikutusta kuin tuo jumalveljeksistä vanhempi, mutta päätyi sitten lopulta olemaan se tyyppi, joka piti mielenkiintoa yllä niinkin paljon että jaksoin salissa istua loppuun saakka.

Mutta sitten elokuvan suurinpaan syntiin heti Stewardin pääosan jälkeen! Kuvaaja Greig Fraser on totisesti tehnyt taustatyönsä ja ottanut selvää keskiaikaan sijoittuvien elokuvien kuvituksesta. Viime viikolla eräs kollegani sanoi elokuvan nähtyään että "ota vihko mukaan ja kirjaa ylös joka kohtaus, missä tulee jokin toinen elokuva mieleen kun menet leffaan". No siihen en ihan lähtenyt, koska koin sen kuitenkin törkeäksi kanssakatsojia kohtaan. Mutta niin.. Kuten yllä mainitsinkin niin LotRia nähtiin jo ensimmäisten minuuttien aikana kun pahisarmeijan haarniskat, asento ja kuvakulma toivat väkisinkin mieleen Helminsyvänteen taistelun. Yritin toki välttää unohtumasta LotR-tuijotukseen mutten voinut olla huomaamatta samoja elementtejä muissakin kohdissa; Lumikin paetessa (yllättäen, ainakin laskuoppini mukaan) yhdeksää pahuuden ritaria metsikössä. Ei suinkaan tullut mieleen Arwenin pako mustilta ratsastajilta ensimmäisessä Sormusten herrassa. Löytyipä elokuvasta myös crebain. Enkä suinkaan epäillyt "peiliä" Galadrielin peiliksi, mutta siitä nousikin sitten jokin Nazgûlin ja ankeuttajan välimuoto. Eikä tässä todellakaan kaikki! Veikkaan että elokuva pitäisi katsoa toistamiseen, jotta kaikki tilanteet muistuisivat mieleen.
Lisäksi olin huomaavinani elementtejä myös paitsi Potterista, myös Batmanistä ja Star Warsista. Että hyvin tehty Fraser! Et voittanut tämän naisen sydäntä puolellesi. Ties missä syy.

On kai sanomattakin selvää etten suosittele kellekään! Mutta noh.. Jos reippaasti positiivisempaa tekstiä samaisesta elokuvasta haluatte lukea niin kurkatkaapa Sinin leffablogiin. Hän taisi tykätä elokuvasta juurikin sen verran kuin minun olisi pitänyt. Roxie kiittää ja kumartaa!

Ps. Kun kääpiöt alkoivat elokuvassa laulaa, tuli heti mieleen "Ohhoh.. Oon kuullu jossain muuallakin kääpiöiden laulavan. Hieman lahjakkaammin tosin, mutta kuitenkin.. hmm.."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...