keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Life of Pi

Noniin nyt yritän vihdoin kuroa kiinni tätä viime vuoden blogimerkintäsaldoa! Ehdin siis muutaman leffan katsoa vielä Hobitin jälkeenkin, mutta koska kyseinen elokuva häiritsee jatkuvasti tuolla jossain takaraivon perukoilla.. En ole muista saanut kirjoitettua. Nyt yritys hyvä kymmenen sitten!



LIFE OF PI on yksi viime vuoden suurimmista ja odotetuimmista elokuvaelämyksistä. Sen kaunis, uskomaton maailma on eeppisyydellään täydellistä 3D-mässäilyä. Se oli nimenomaan elämys, ei pelkästään kokemus.
Elokuva pohjautuu Yawn Martelin vuonna 2001 julkaistuun samannimiseen kirjaan eikä elokuva visuaalisuutensa puolesta olisi voinut osua parempaan saumaan.. Ellei sitten Hobitista tutuksi tullut HFR-tekniikka olisi antanut viimeistä pistettä iin päälle.. Mutta siinä tapauksessa elokuva olisi ehkä saanut katsojan voimaan jopa pahoin hurjien myrskyjen takia.

Pi on poika, joka joutuu jättämään Intian, kotimaansa, ja muuttamaan Kanadaan perheensä kera yksinkertaisena syynä se että uudessa maassa eläintarhabisneksellä tienaisi paremmin. He lähtevät eläimillä täyteen lastatulla rahtilaivalla pitkälle matkalle.. Mutta myrskyn yllättäessä laiva ottaa liiaksi osumaa ja uppoaa - Ainoa hengissä selvinnyt on päähenkilömme Pii.. Ja seepra, hyeena ja oranki. Ainiin ja herra Richard Parker, joka on verenhimoinen bengalin tiikeri.
Yksi kerrallaan eläin syö toisen pienessä pelastusveneessä, jossa ei ole tilaa ihmispojalle. Ei ellei halua ryhtyä nälkäisen tiikerin illalliseksi.

Elokuva on selviytymistarina, josta et pysty täydellisesti tietämään mitä oikeasti tapahtui ja mitä ei. Syvyyttä elokuvalla on kuin Mariaanien haudalla ja kyseinen pätkä pitäisi katsoa useamman kerran, jotta sitä pystyisi löytämään jokaiselle pienimmällekin yksityiskohdalle syyn ja tarkoituksen. Vertauskuvat ovat elokuvan valttikortteja.

En siitä sen enempää osaa sanoa. Kaunis, lumoava ja koskettava tarina pojasta ja tiikeristä. Kuinka selvitä 227 päivää samassa pelastusveneessä nälkäisen tiikerin kanssa? Siinäpä pähkinä purtavaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...